keskiviikko 25. syyskuuta 2013

vähän tulevaisuudesta!

Jo kesän alussa oli selvää, etten lähtis tänä syksynä opiskelemaan. (Yhteiskuntapolitiikan pääsykokeet eivät jättäneet arvailujen varaa, eikä saadut matikan opiskelupaikat liiemmin innostaneet...) Niinpä aloin tulevaisuuskarttojen kanssa visioimaan tulevaisuuttani, ja nyt kun haaveet ovat muuttumassa suunnitelmiksi, on ehkä aika kertoa niistä kunnolla täällä bloginkin puolella!
Ensinnäkin minä ja Iida ollaan ihan tosissaan lähdössä reissuun, joka on pitkään kajastellut meidän haavekuvissa! Ajankohdaksi valikoitui marras-joulukuu, ja ollaan jo hankittu lentolippu Bangkokiin. :-) Sain myös jatkaa työsopparia ihan lähtöön asti, joten toivon nyt ehtiväni kerryttämään tarpeeksi matkakassaa! Tarkoitus on tehdä jo varsin klassinen reppureissu Kaakkois-Aasiaan: kohdemaina Thaimaa, Laos, Kambodza, Vietnam ja Indonesia.

En ole käynyt pohjoismaiden ulkopuolella sitten 90-luvun, joten oon ihan huippuinnoissani tulevasta! Iida puolestaan on kokenut maailmanmatkaaja ja meillä molemmilla on sen verran maalaisjärkeä, että tullaan kyllä pärjäämään. Vaikka osa tutuista tuntuukin olevan sitä mieltä, että meidät tullaan ryöstämään ja raiskaamaan alta aikayksikön, heh...
Ja mun osalta matka ei jatku Aasiasta takaisin Suomeen, vaan lennän suoraan Australiaan! Menen au pairiksi Perthiin, ja olen siellä koko kevään tammikuusta aina toukokuun loppuun asti. Olin yhteydessä moniin kivoihin perheisiin (lähinnä brittiläisiin) enkä edes vakavissani harkinnut Ausseja, mutta toisin kävi! Perhe on tosi mukava ja sen edellisten au pairien kertomukset hirmu positiivisia, joten uskon että tulen viihtymään. :-) 11 kertaa muuttaneena olen aika nopsa sopeutumaan uusiin paikkoihin, mutta Iidaa tulee varmasti isoin ikävä!

Huhhuh, enää 47 päivää ja se on sitten menoa se! Vaikeinta se on itse sisäistää, että on tosiaan lähdössä... Mutta jos jollakulla on antaa vinkkejä, suosituksia, omia kokemuksia tai ihan mitä tahansa matkaan liittyen, niin niitä otetaan ilomielin vastaan!

8 kommenttia:

  1. Onnea matkaan! Ootan kyl innol sit teijän postauksii reissust :)
    Mitä kautta muuten hait au pairiks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihan aupair-world.net -verkkosivun kautta löysin! (-:

      Poista
  2. AAAA samaan mestaan lippu varattu ja noi kohteet on just samoja mitä mä ja mun frendi ollaan suunniteltu! :-) just tänään kävin ottamassa rokotuksen, meillä lähtö on 11.11 !=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HÄH eikä!!! Just hyvä sattuma, 11.11. on meinaan myös meidän lähtöpäivä!!! Millä lennolla meette? Ehkä voidaan reissata osa matkasta yhessä tai ainaki hengailla Bangkokissa tai jotai!! Ja mä sain tänään ekan piikin, yyh :D

      (Edellinen vastaus ei tullu tähän alle kun olin puhelimella niin laitoin uusiks)

      Poista
  3. Suosittelen käymään Singaporessa! Upea paikka ja hienoa vaihtelua Thaimaan ja Malesian rantoihin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos vinkistä! Singaporea me ollaan vähän mietittykin, mutta siellä vissiin on vähän korkeampi hintataso kuin muualla? :D

      Poista
  4. Millaseen perheeseen oot menossa au pairiks? Hitsit että muaki kiinnostais lähtee au pairiks ens syksynä ja vieläpä Australiaan, kävin siellä tänä kesänä mutta se on niin valtava paikka että niiiiin paljon jäi vielä näkemättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perheessä on viisi suunnilleen 1-10 -vuotiasta lasta! En kuitenkaan joudu vahtimaan kaikkia samaan aikaan, ja lapset on suht rauhallisia, jos vertaa vaikka lastenleireihin tai omiin pikkusisaruksiin. :-) Ja siitä vaan menoks sitten, kannattaa alkaa katella perheitä hyvissä ajoin! Ja mä toivon että mäkin kerkeisin reissaamaan vähän Perthiä kauemmas :D

      Poista