tiistai 11. joulukuuta 2012

11/24

Luukkuideat tälle päivälle oli vähissä, joten toivon ettei tää luonnoksien kätköistä löytynyt postaus oo ihan ylitylsä, kun sisältö on pelkästään laivalta otettuja midnight show-kuvia..... :D Mun mielestä osa noista onnistu tosi hyvin!

Kaduin tänään ensimmäistä kertaa sitä, että jätin ykkösvuonna muutamia silloisen opokurssin tunteja väliin, sillä niillä tunneilla kaikki (tai ne, jotka oli paikalla...) oli kirjoittaneet kirjeet itselleen! Meillä oli yläasteella toi sama juttu ja muistan että olin omaa kirjettä lukiessani hyvin hämmentynyt ja myötähäpeää seiskaluokkalaista itseäni kohtaan kokeva ysiluokkalainen. Mutta se kirje oli tavallaan tosi hauska, vaikka kaikki "nokkelat" jutut eivät enää kolme vuotta vanhempaan Iidaan kolahtaneetkaan.

Niiden, joilta kirjettä ei löytynyt, piti yrittää hatarien muistikuvien avulla miettiä että mitähän olenkaan silloin syksyllä 2010 mahtanut ajatella. Muistan olleeni lukion alussa tosi kunnianhimoinen ja varma siitä, että nyt mä aloitan opiskelemaan kaikkea uutta (kuten psykologiaa, joka ei napannut vaan lähinnä ärsytti) ja jännittävää. (kuten uutta kieltä, joka jäi lopulta ajatuksen tasolle) Yritin kotona vielä palata ajassa taaksepäin ja se onnistuikin yllättävän hyvin blogin vanhimpien postausten avulla. :-D En suosittele niitä kellekään, koska joo, ne on vähän järkyttäviä, mutta kyllä niitä selaillessa huomaa että tää blogi on kehittynyt huomattavasti niiltä ajoilta. (-:

2 kommenttia:

  1. No tosi hyvin noi on onnistunut! :) Tykkään näistä väreistä, ja tarkennus on tosi nätisti myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee kiitos!! (: värit nois on kyl tosi kivat omasta mielestäni myös!

      Poista