keskiviikko 23. toukokuuta 2012

muistathan, että meidät tehtiin toisillemme mittatilaustyönä



- mitäpä jos se työ on tehty hartaasti ja yksinoikeudella?

Kesä on selkeesti tullut, kun Samuli Putron biisit tuntuu jälleen yhtä tuoreilta ja raikkailta kuin vuosi sitten. Kesän lisäksi samoilta viivoilta on starttaillut vuoden viimenen koeviikko, joka on ollut tavallista kivempi. Huomasin esimerkiksi kertailevani ihan innoissani ruotsin prepositioita - tosin motivaattorina saattoi olla myös heinäkuussa koittava Ruotsin-matka. (Kerrankin kannatti olla oikein säälittävä, sain stipendin kesäkurssille!)

Lisäksi ollaan suunniteltu Iidan kanssa loppukesästä matkaa Berliiniin. Oon syystäkin aika täpinöissäni - tässähän sitä matkustellaan enemmän ku viimesen kymmenen vuoden aikana yhteensä! Nyt mun ankarana hommana ois selailla nettikauppojen valikoimia ja pistää lähiaikoina kesätilausta tulemaan. Kelpaa mulle!

2 kommenttia:

  1. Eikä, just tänä aamuna hyräilin Mitäpä jos-biisiä ja mietin ihan samaa! :D Ja itseasias löysin Putron juurikin teidän blogin kautta, kun joskus ehkä vuosi sitten postaukseen oli linkitetty Tulkoon kesä-biisi - siitä se sitten lähti. Aaah.

    VastaaPoista
  2. Sara: Haha vähän hyvä, siistii :D Ja kivaa jos ollaan saatu tartutettua johonkin putrous, se musiikki on vaan niin hyvää !

    VastaaPoista