tiistai 22. helmikuuta 2011

kui rentooooooooooo

 Viikonlopuista on muodostunut mun ompelupäiviä. Arkena mun vapaa-aika kuluu kepeästi datailuun, syömiseen ja muihin elintärkeisiin toimintoihin, mutta lauantait ja sunnuntait käytän mieluummin jotain aikaansaaden. Mulla onkin jatkuvasti vähintään yksi projekti meneillään ja kymmenen suunnitteilla. Niiden pienempien juttujen esitteleminen täällä blogissa erikseen tuntuu vaan jotenkin turhalta, koska ne on lähinnä kokeilujuttuja enkä oo niihin yleensä kovinkaan tyytyväinen. Sen vuoksi nytkin esittelen kaksi viimeaikaista juttua yhteen niputettuna!

 Mulla ei sitten kesän -07 jälkeen ole ollut minkäänlaisia farkkushortseja, joten päätin korjata tilanteen. Taannoin kierrätyskeskuksesta 80 sentillä haalitut farkut oli juuri sopivan korkeavyötäröiset ja rennot. Toissaviikonloppuna napsaisin lahkeet pois ja koska en onnistunut tekemään minkäänlaisia kulutusjälkiä, innostuin repimään taskujen alle tollaisia viiltoja, jotka tuo mieleen lähinnä hain kidukset. Ihan kivat pöksyt noista tuli, joskin ne jäi vieläkin turhan kiltin näköisiksi.

 Myös kauluspaitaa aloitin kankaiden leikkuulla samana viikonloppuna, mutta varsinaisen työn tein seuraavana. Pyöritelin Eurokankaasta ostettua ruutuflanellia pitkään käsissäni, mutta päädyin sitten ennalta-arvattavimpaan vaihtoehtoon ja tein kauluspaidan. Aina ei tarvitse olla omaperäinen - ja sitä paitsi oon haaveillut kunnon flanusta jo pitkään, mutta kunnon paitaa ei ole kävellyt mua miellyttävällä hintalapulla vastaan. Alunperin hameen kaavoja vilkuillen lainatusta Burda-lehdestä 10/2010 löytyi juuri sopivat kaavat! Rintataskut ja hihansuutampit jätin kuitenkin suosiolla pois, sillä kangas oli muutenkin aika niukilla.

Loppuun vielä ainoa edes hitusen onnistunut kuva, jossa molemmat jutut näkyy! (Kivasti kuikuilee muuten toi uus imuri tuolta taustalta... :D Ja haluisko joku valaista noita juonteita mun suunpielessä?) Paita on pysynyt visusti heti valmistumisensa jälkeen mun päällä, sen verran väljä ja lämmin laitos se on. Napit saa sen ehkä muistuttamaan liikaakin pyjamaa, mutta parempiakaan en kaapista löytänyt. (: Arvatkaa, mitä tuun pitämään päälläni koko lopputalven!

11 kommenttia:

  1. yy miks en oo noi luova tai tollane itetekijä :--((

    VastaaPoista
  2. oi osaispa itekki ommella tollee, mut rättikässäs yritys on kova ;---) Ja vinkkinä, farkkushortseist tulee tosi muikeet jos niit liottaa kloriittiliemes parituntii, kokeiltu ja hyväks testattu :--D

    VastaaPoista
  3. hei siistii et pistät tänne näit sun ite tekemii juttui, tulee vähä ispiraatiota muillekki! jatka samaan malliin ! :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kivoja molemmat vaatteet, osaispa itekin tehä tollasia :---D

    VastaaPoista
  5. ihanii molemmat :) oot tosi taitava

    VastaaPoista
  6. ihanat shortsit ja mulla on samanlainen koru! :) Millä ohjelmalla muokkaat näitä? Mulla ois tarve repästä jostain hyvä muokkausohjelma mutta kaikissa on jotain puutteita.. :-D ps. sait uuden lukijan!

    VastaaPoista
  7. i'm your 200th follower :) your blog is amazing!

    VastaaPoista
  8. emma: en mäkään erityisen luova oo :D Kattelen netistä vaatteita joista tykkään ja sovellan niistä jotain mitä voin ite tehä! Ei toi kovin vaikeeta oo (:

    liirra: jep! Voi ku meilläki ois viel kässää ): Pohdin kyl tota kloriittijuttuu mut pelkään et noist muutenki aika vaaleist tulis sellaset ihan valkoset :D Mut joku kulutusjälkijuttu vois olla jees!

    kkat: Hii kivaa et tykkäät! Mäki tykkään selailla muitten blogeista diy-juttui ku ne tosiaanki inspiroi :)

    Mutteri, Anonyymi ja Oona: kiitti! (:

    Emma: Kiitti! Iteasiassa toi koru on osa sellasta isoo rykelmäjuttuu :D Nää muokkasin Photoscapella, se on ihan ok ohjelma mut jotenki seki alkaa taas tuntuu riittämättömältä :( Mulki on hyvän ohjelman etsintä viel käynnissä, ku kaikki käy aina puutteellisiks tai niist loppuu kokeiluaika! Jee lukijat on kivoi :---)

    svenja: Oaaaa awesome!11 :D Thank you!

    VastaaPoista
  9. hyvältä näyttää! nyt oon kade ku en ite osaa tehä mitää :(

    VastaaPoista
  10. iidumarie: Kiitti! No ei toi itseasiassa kovin vaikeeta oo :---D

    VastaaPoista